sunnuntai 8. joulukuuta 2013

December

Täällä ollessa ja tänne valmistautumiseen lähtiessä, mulle on jotenki kehittyny sellane käsite ku aika. 184 päivää lähtö päivään, 49 synttäreihin, 80 hawai, 19 jouluun, 99 softball kauteen ja niin eespäin. Kaikki noi on mun mielessä numeroine ja mikä tekee siitä viel kamalampaa ne vähenee ihan hirveetä vauhtia. Vähän aikaa sitten mulla oli täällä 250 päivää jälellä, mutta ihan hujauksessa se on kääntyny sata alkusiin numeroihin. Ku tulin tänne niin aattelin että jouluun on ihan sikana aikaa, mut siinähän se nyt häämöttää iha nurkan takana. Jotenki ku aattelee oloaan numeroina niin tulee suoritus paineet siitä että onko saavuttanu tarpeeks täällä ollessaan ja sitä asettaa itelleen tavotteita jatkuvasti eri kuukausien kohalle. Vertailusta itteeni ja muitakohtaan oon aika hyvin päässy eroon, myös oon jotenki alkanu elää sellasella mitä väliä asenteella! Nii kovasti toivon että tää pysyy suomeen asti sillä oon jotenki niin paljon onnellisempi täällä. Välillä tietysti tulee katottua ja vertailtua itteesä, varsinki näitten edelliseen vaihtariin joka tällä mun host perheellä oli. Vielä ku se päätti lisätä mut kaveriks facebookissa.. Viimeks eilen vietin varmaan puoltuntia selaillen sen seinää yms. tyhmää.

No mutta asiaan! Mun host äiti on koristellu tosi ihanasti tän meijän talon joulua varten. Amerikassa yleensä alotetaan koristelu heti thanksgivingin jälkeen. Sen muuten vietin näitten sukulaisten kanssa läheisessä kaupungissa. Ruoka oli tosi hyvää ja tuli syötyä ihan liikaa. Välillä oli tosi kiusallista ku en tuntenu ketään sieltä ja kaikki muut oli nii läheisiä. Tohon ei muuten kuulunu mitää järkyttävää kiitospuhetta niinku aluks kuvittelin.





Tässä vähän kuvia talosta:











Koulssa menee tosi hyvin ja koulu on edelleen kivaa. Paitsi alkaa tympiä tämä jatkuva sama päivärytmi. Mulla on jokapäivä samat tunnit samaan aikaan. Koulun jälkeen koripallo. Välillä tuntuu että oon ku joku robotti ja elän saman päivän aina uuestaan ja uuestaan. Onneks tammikuussa saa muuttaa noita kurssivalintoja nii otan ainaki gymin pois mun päivästä.

Ens viikolla tehään Maddyn, Carolinen, Amelien, Elisabethin, Claran, Abbyn, Rachellen ja Morganin kanssa salainen joulupukki homma, missä arvotaan nimet ja joka päivä pitää viikon ajan viiä pieniä lahjoja oman ihmisen lokeroon. Lauantaina sitten mennään Maddyn luo tekemään kaikkee jouluista ja annetaan pikkasen isommat lahjat. Jeij, eli jotain uutta mukavaa ens viikolle luvassa! :) Mulla oli vähän aikaa sitten peli koripallossa, en kyl saanu peliaikaa mut oh well. :D

Käytiin tänään Carolinen kanssa ajamassa Cherry Republic nimisessä kaupassa, missä oli iha älyttömästi kaikkia ihania maistiasisa ja herkkuja. Loistava kauppa. Haluun käyä kyl tuol uuestaan. Keväällä ois kiva käyä tuolla sillä toi paikka missä toi kauppa sijaitsee on äänestetty Amerikan kauneimmaksi. :)










10 kommenttia:

  1. Kiitos taas lukuelämyksestä. Viikon piristys -:) mä en oo vielä laittanut mitään jouluista. Joten siellä kannattanee joulu viettää��.

    VastaaPoista
  2. Huippuja nää sun postaukset kun jaksat kirjottaa paljon! :) Ihanan joulunen tuo talo ja muutenki ku on lunta, kun täällä ei oo yhtää joulufiils! :( Siis toi paikka on äänestetty AMERIKAN kauneimmaks ja sä oot käyny siellä...waaau, epiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta, monestaki syystä! haha :D tiät kyl ja joo onhan täällä vähän kaikkialla hirmu joulufiilis näitten valojen takia. heh jep! B)

      Poista
  3. oooi miten herttasennäkönen paikka tuo! ihanku joku tonttujen oma kylä^_^ ja tosi kiva kun jaksat tarinoida laajasti;> ompas host-mamas on niin nätisti kaikki laittanu=) ja kohta näät pukin! mut älä pidättele sitä liian pitkään, että se kerkee lentää tänne suomeen kanssa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha oot sinä kyllä aina nii hauska :D joo nii on täällä nättiä ja toi paikka oli tosi hieno! ps. kirjotan aina nii harvoin että on paljon selitettävää x)

      Poista
  4. Joulu tervehdys täältä sateisesta keski-suomesta:)
    Soili ja Keijo

    VastaaPoista
  5. Mummi ja Pappa lähettää Emma neidille Joulu terveiset omalta koneelta Oikein hyvää vuotta 2014

    VastaaPoista