![]() |
| DÄÄM |
En siis malta että pääsen käymää niissä isoissa kaupoissa! Muitten vaihtarien kanssa ollaa mietittykki että mikäköhän on iso jos tuo on olevinaa pieni. :D
Sunnuntaina iski pienoinen masennus myös jostain kumman syystä, en tiiä johtuuko siitä että erehyin lukemaan Minnin blogia vai jostain muusta. Mutta tosiaan koin sen ekan masennus aallon. Oon niitä ihmisiä, jotka tykkää liiotella sitä tunnetta sitten ihan kunnolla. Yleesä mulla noihin kohtauksii kuuluu super surullista musiikkia ja vilttii kääriytymistä. Mm. Coldplayn-Fix you kappaletta tuli kuunneltua ihan liikaa. Tosi rasittava tapa. Välillä aina juolahtaa mieleen muutenki ihme ajatuksia ja välillä aika tuntuu tosi pitkältä ja välillä se tuntuu lipuvan ohi ihan huomaamatta. Kummallista on vaihtarin elämä. Päätin kuitenki että seuraavasta päivästä tulee siihen astisista päivistä paras. Ja nii siitä oikeestaa tuliki.
Mulla oli tänää todella kiva päivä koulussa, juttelin tosi monelle uuelle ihmiselle ja huomasin että osa pitää mua jo luotettavana kaverina sillä saan usein kuulla suruja ja murheita ihmisiltä. Tai sitte se on vaa tapa kertoo kaikille omasta elämästään, en tiiä.:D Sain myös kaks Homecoming pyyntöö bussissa tänään. Toinen oli tää mun 14v wanna be boyfriend, ja kerto kyllä että aikoo viel kysyä jollai söpöllä tavalla mua sinne nii, että en voi kieltäytyä.. yeah, en varmasti voi. Voi luoja. toivottavasti ei mitää julkista. Sanoin kyllä sille että paras tapa kysyä mua sinne on olla kysymättä. :Dd Toinen noista kysyjistä oli poika jolla oli jäljitin jalassa. Siis tiättekö sellane joka rupee hälyttää jos poistuu tietyltä alueelta, hän myös kerto olleensa kaks kertaa vankilassa. Ah, oispa mielenkiintone keskustelu isäntäperheen kanssa sitä ehokkaasta. Täällä on vähän jännää porukkaa. No joo, taijan kyllä ihan kavereitten kanssa mennä tonne tansseihin. :D
Ainiin näi btw pääsen Hawaille helmikuussa vaihtarien kanssa, tiiän jo sieltä kaks vaihtaria etukätee:)!! JEE, NII SIISTII!



.jpg)
hah mitä vankikarkureita sä oikein vedät puolees siellä..:DD
VastaaPoista:DD se on vaihtarin kirous..
Poistaälä sotkeennu tuommosiin kriminaaleihin emma!! ota se wnb poikkis, se näyttää olevan romanttista sorttia;>
Poistano just joo :D pelottavia ennemmi ku vaarallisia
Poistaäh älä nyt minun masispostauksista sinä masennu! :D
VastaaPoistajoo yritän olla lukematta sun blogia nykyää ! :D
PoistaKaameaa! Ja mä kun luulin lähettäneeni sut johonkin kilttiin pikkukaupunkiin-) sulla on kiva kevät tiedossa��...
VastaaPoistaolit väärässä!
Poista